perjantai 17. huhtikuuta 2009
Talvesta kevääseen, topasta tuuleen
On ihanaa, kun pääsee laittamaan talvivaatteita kesäteloille ja lajittelemaan kevät- ja kesävaatteita kaappiin. Parasta on, jos on unohtanut omistavansa jonkin ihanan vaatteen ja pääsee yllättymään sen olemassaolosta kesävaatelaatikkoa penkoessaan. Lenkkeilyynkin tuntuu tulevan uutta potkua, kun pääsee käyttämään sitä ohuinta juoksutakkiaan pitkästä aikaa. (Tämä kaikki siitä huolimatta, että ulkona sataa juuri lunta.) :)
torstai 12. maaliskuuta 2009
My Favourites
Tavallisista naistenvaateliikkeistä, tavarataloista ja jopa halpahalleista voi joskus tehdä edullisia löytöjä, jotka osoittautuvat erinomaisiksi käyttövaatteiksi. Hyvä esimerkki tästä on asukokonaisuus, jonka laitan mieluusti päälleni jooga- tai pilatestunnille:
Seppälän violetit urheilurintaliivit.
Sokoksen tummanharmaat Steam-trikoocaprit.
Seppälän viininpunainen Bay Sport Yoga -paita.
Ja mahdolliseen loppurentoutukseen on mukava vetää jalkaan Lindexin pehmoiset harmaat sukat. :)

tiistai 3. maaliskuuta 2009
Jumituspaikkoja
Kun minun pitäisi tehdä jotakin hyödyllistä mutta epäkiinnostavaa, jumitan helposti jollekin melko tyhjänpäiväiselle nettisivustolle. Tänään pyörin eräiden vaatemerkkien sivuilla katselemassa lähinnä erilaisia teknisiä ulkoiluvaatteita, ja nyt on sitten kamala matka- ja retkeilykuume.
Esimerkiksi seuraavissa osoitteissa on nähtävillä kiusoittelevan paljon ihania vaatteita:
Columbia
Esprit
Haglöfs
Peak Performance
The North Face
Esimerkiksi seuraavissa osoitteissa on nähtävillä kiusoittelevan paljon ihania vaatteita:
Columbia
Esprit
Haglöfs
Peak Performance
The North Face
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Vaikuttava valo
On ihana huomata, että päivät ovat aivan selvästi pidentymässä; seitsemän aikaan aamulla on jo melkein valoisaa. Lisääntynyt valon määrä tuntuu vaikuttavan lääkkeen tavoin olotilaani ja piristävän tätäkin maanantaita. Olenkin juuri nyt varsin energinen ja hyväntuulinen, mikä johtunee suureksi osaksi viikonloppuna saamastani aurinkoannoksesta ja kevättalvisessa metsässä samoilusta.
Päätin nyt kanavoida tätä energiaa kirjoittamiseen ja perustin tämän blogin. Tarkoituksenani on höpöttää milloin mitäkin pinnallista tai vähän syvällisempää liikkumisesta ja sporttivaatteista, valokuvata mielestäni hienoja asukokonaisuuksia ja esitellä omia suosikkivaatekappaleitani. Saa nähdä, saako näin pöhkö blogi koskaan yhtään lukijaa, mutta eipä sillä niin väliä. Hienoista vaatteista ja kivoista harrastuksista on hauska intoilla ihan itsekseenkin! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)